Ja täällä nyt oon

Kaksi ensimmäistä päivää on hurahtanut vauhdilla ohitse. Eilinen meni hieman ihmetelessä ja tutustuessa uuteen paikkaan, ihmisiin ja projekteihin, mutta tänäin on tullut huristeltua jo mekkoa kasaan. Hieman on erilaista työskennellä kilpatanssipukujen kuin koulusta tuttujen käyttövaatteiden parissa. Tuntuu, että vain mielikuvitus on rajana ja kaikki saa hieman kimaltaa, myös ompelijan vaatteet paljettien irrottamisen jälkeen.

Itse olen aina ajatellut olevani tottunut siihen, että ihmisiä pyörii koko ajan ympärillä. Koulussakin, kun meitä voi olla helposti kolmisenkymmentä samaan aikaan työsalissa. Täällä se ihmispaljous tuntuu jotenkin erilaiselta. Ompelimossa tuntuu kulkevan paljon ihmisiä edestakaisin. Tietysti osana syynä tuohon on se, että koko ajan tulee uusia kasvoja vastaan.

Asuinalueeni on ihan mukiin menevää. Enimmäkseen kerrostaloja, mutta ah! Meri on lähellä! Sitä kävin äskenkin ihailemassa iltalenkillä. Muumipeikon sanoin: "Meri, meri on tullut takaisin!"