Helsingin herroi

Viikot hurahtavat silmissä ja nyt on jo takana neljä viikkoa tätä harjoittelua takana, eli kokonainen kuukausi! Jotenkin ei sitä ajankulumista ole huomannut tuolla ompelimolla, kun joka päivä tulee uutta ja ihmeellistä asiaa eteen. Tässä sitä kuitenkin ollaa, toinen live takana päin.

Tämä viikonloppu oli melko tapahtumarikas, sillä siskoni Helena pyrähti tänne isolle kirkolle ihmettelemään. Siinä sitten taasen leikittiin turisteja ja kierreltiin pitkin poikin niin apostolin kyydillä, metrolla kuin ratikalla tai siis sporalla, kuten täällä päin sanotaan.

Itselläni tuli siinä "oppaana" toimiessa jännä ahaa-elämys: totesin osaavani melkoisen hyvin liikkua paikasta a paikkaan b ilman sen kummemmin karttaa lukematta. Kauhiaa, olenko minä helsingistymässä?

Sunnuntaina saatettuani Helenan junaan pyyhälsin taas studiolle live-estiystä katsomaan ja yhäkin olen ihmeissäni siittä kaikesta, mitä siellä tapahtuu niin sanotusti kameran ulkopuolella. Tietysti tällä kertaa sai olla ihmeissään tai ehkä enemmänkin jännityksissä putoajan suhteen. Kuukauden aikana kaikista on tullut tavallaan vakikasvoja ompelimon puolella notkumassa, eikä kenestäkään tahtoisi luopua. Pelin henki on kuitenkin se mikä on.

Finnair Skywheel, oli muuten jännät näkymät tuolta

Luonontieteellisessä nalle kalastamassa

Yksi takana, monta vielä edessä

Nyt päällimmäisenä tunteena on, että huh!

Tv-katselijana en ainakaan itse ole koskaan ajatellut pahemmin, mitä kaikkea tapahtuu esim. live-esityksessä siellä kamerakuvan ulkopuolella. Kokemuksesta viisastuneena voin kertoa, että siellä tapahtuu todella paljon.

Yhtenä etuna, jos siksi sitä nyt haluaa tituleerata, työharjoittelupaikassani on, että pääsen seuraamaan livet ihan paikanpäältä ja vielä suhteellisen hyvältä istumapaikalta. Tietysti eilen käytin tätä mahdollisuutta hyväkseni ja heti studiolle päästyäni sainkin neulan käteeni ja viimehetken korjaustyön. (Se siitä, olen vain harjoittelija, joka tulee katsomaan.) Siinä ommellessa pääsi mukaan kivasti siihen jännityseen ja odotukseen. Vanhana (siis minähän olen ttk-porukan nuorimpia, jos en ihan nuorinkin) teatterilaisena voisin sanoa, että ihan nautein siitä kutkuttavasti ilmapiiristä, joka pyöri siellä backstagella.

Ja olihan itse showkin jotain häikäisevää, ihanaa, mielenkiintoista ja jopa henkeäsalpaavaa. En oikein osaa pukea sanoiksi, miltä tuntui nähdä se oma ompelus siellä lavalla ja samalla olla tietoinen, että minun lisäkseni sen asun näki helposti toista miljoonaa suomalaista. Jotain aivan käsittämätöntä. Ainakin kun tähän asti olen ommellut vain itselleni pääosin ja nyt tekeleeni ovat kaiken kansan nähtävillä, pikkuinen ero.

Glamouria arjen keskellä

Voitte varmasti arvata, että sellainen pienimuotoinen jännityksenpoikanen kutkuttelee jo mitä lähemmäksi sunnuntai tulee. Viikko on pitänyt sisällään viimehetken hommia ja loppusilauksen tekemistä. Tänäin tuli nautittua koko alkusyksyn edestä glamouria, kun päästiin poikkeamaan studiolla ja näkemään asut oikeasti elementissään - tanssin pyörteissä.

Tähän asti on ehkä jotenkin ajatellut, että minä nyt ompelen tässä tuollaista mekkoa, eipä siinä sen kummempaaa. Nyt kuitenkin on nähnyt sen liikkeessä hienossa salissa musiikin ympäröidessä, alkaa vähitellen tajuta, että minähän olen tekemässä nyt sellaista vaatetta, jonka koko Suomi tulee sunnuntaina näkemään. Paineita, paineita :D

Ja koska mekoista ei voi koskaan saada tarpeeksensa, viikon kulttuuriteoksi nousi Helsinki dresses -näyttely. Se sisälsi suomalaisen puvustajan tekemiä asuja, joiden inspiraation lähteenä on ollut Helsingin rakennukset. Asut oli tosi mielikuvituksellisia ja oikeasti niistä oli tunnistettavissa lähtökohtarakennukset.

Tuttu tv:stä

Nyt on sitten käynnistetty Tanssii tähtien kanssa yhdeksäs kausi ihan virallisesti tv:ssä. Ja kukapas sai nauttia huimasta muutaman minuutin tv-julkisuudesta parhaimpaan katseluaikaan :D Harva varmaan voi sanoa, että on saanut rannekellonsa oikein lähikuviin televisioon.

Oli jännä nähdä miltä nuo videopätkät näyttivät leikattuina ja viimeisteiltyinä, kun on päässyt seuraamaan niiden tekemistä ja ihmettelemään muutenkin sitä touhua, mitä niiden ympärille rakennetaan. Ensi viikolla sitten pääsen näkemään mitä on sen suoran esityksen tekeminen. Sitä odotellessa.

Kran turismo

Viimiset päivät on menny ihan turistina pyörimiseen. Torstaina lähettiin suorittaan Riikan kans viikon kultturitekoa ja päädyttiin kiertelemään summa mutikassa Helsingin katuja paksun usvan ympäröidessä meitä aavemaisen hienosti. Siinä kartattomana kulkiessa tuli nähtyä mm. muutama suurlähetystö ja huisin hienoja vanhoja kivitaloja. Rakastuin niihin, mutta tarttis varmaan lotota hieman ennen kuin riitäis rahat sellases asumiseen, ainakaan Helsingin keskustassa.

Perjantaina koulukaveri Henna tupsahti tänne hulinoihin ja jälleen tuli kierreltyä pitkin poikin keskustaa Eurokangasta etsiessä, joka loppujen lopuksi ei ollut lähtöpisteestä kovinkaan kaukana. Siellä Eurokankaassa hypistellessä iski kauhia inpiraatio yhteen jos toiseen vaatteeseen ja harmistus on suuri, kun nyt ei ole oikein mahdollisuutta noihin omiin projekteihin. Sinänsä huvittavaa, että täyden työviikon jälkeen tekisi vielä mieli vapaa-ajalla ommella jotain.

Tänäin aamusti sitten päätin vielä jatkaa turisteilua ja otin navigaation kohti Itäkeskusta. Tuli siinä semmonen kevyt neljän tunnin lenki kierrettyä ja todettua, että tuollaset isot ostoskeskukset ei vain ole minua varten. Liikaa liikkeitä ja ihmisiä tungeksimassa. Matkalla pongasin jälleen yhden kartanon, Strömssin kartanon. Saa nähdä kuinka sitä sitten huomisen viettäisi, ehkä lisää kiertelyä.

Strömssin kartano

Syksyn satoa

Tänäin opein töissä jotain huikeeta! Nimittäin käyttämään sytkäriä! Ei olisi uskonut, että ihminen voi päästä tähän ikään käyttämättä kertaakaan sytkäriä. Nyt minä kuitenkin osaan, vaikka se vaatikin hieman kädestä pitäen neuvontaa. Niin ja kuinka sytkäri liittyy ompelemiseen: se on erittäin oivallinen apuväline, kun halutaan estää esim, olkaimien päitä rispaantumasta.

Tuo syksyn sadon kerääminen jää tällä kertaa minun kohdallani (onneksi, eiku) todella vähäiseksi. Olen kuitenkin osaltani yrittänyt kerätä, tai siis tehdä sitä hieman toisenlaista syksyn satoa: nimittäin villavaatetta. Nyt on kylmiä kelejä, jotka mun puolesta saisivat jo tulla, odottamassa uudet lapaset ja sukat. Lapasten kuvion nimi on Apilankukka, vaikka se minun mielestä näyttää erehdyttävästi Jaffa-mainoksen appelsiininpuolikasta. Sukissa ajattelin taistella tylsää tasaraitaisuutta vastaan mahdollisimman paljon, kuten kuvasta näette.

Kartanokierroksella

Tämä viikko on pyörähtänyt käyntiin vauhdilla, sillä ensimmäinen live-esitys on jo ensi viikon sunnuntaina. Kuten arvata saattaakin töissä päivät täyttyy pääosin ompelulla ja sovituksilla. Joka päivä huomaa oppivansa jotain uutta, sillä tanssipuvuissa on niin paljon sellaisia asioita, joita emme koulussa opiskele. Erinäisiä kikkakolmosia satelee koko ajan ja välillä tuntuu, että illalla ei päähän mahdukaan muuta kuin ompeluteknisiä asioita.

Tähän asti kelit on helliny (nimenomaan tähän ASTI, nimimerkillä juuri lenkiltä tullut uitettu koira) ja olen pyörinyt pitkin Herttoniemeä iltaisin ja kyllä äiti, vain valoisaan aikaan. Alkuviikon tavoitteena on ollut käydä lähiseudun kartanoissa, joita on melkoisen monta pienellä alueella. Eilen kävin Herttoniemen kartanolla ihailemassa laajaa puistoa ja äskön palasin Kulosaaren kartanolta merenrannalta. Kumpaakaan en päässyt sisälle käymään, mutta olivatpa ne ulkoakin näkemisenarvoisia.

Herttoniemen kartano

Kulosaaren kartano

Matkaan lähden, matkaan lähden

Viikonloppuni numeroina: 2 yötä, 670,5 kilometriä, 11,5 tuntia matkustusta, 1 tuparit ja 2 äidin tekemää pullaa matkaeväänä. Tuli tehtyä tuossa viikonloppuna tuommoinen pienimuotoinen roadtrip Ikaalisten kautta Merikarvialle ja sieltä takaisin tänne Helsinkiin. Hieman siinä kertyi kilometrejä ja autossa istumista, mutta mitäpä niistä, kun pääsin näkemään itselleni tärkeitä ihmisiä.

Ikaalisissa tuli tosiaan pysähdyttä yhden illan/yön verran kaverin tupareissa. Oli hieman hassu fiilis palata sinne, kun tuntui, että olisi ollut poissa pitkäänkin, vaikka vasta viikko oli kerinnyt vierähtää läksiäisistäni. Helsingin ja Ikaalisten eron huomasi kyllä todella hyvin: vitsi siellä oli hiljasta!

Merikarvialla tietysti oli vielä tuplaten hiljaisempaa rauhallisempaa - kunnon maaseudun rauhaa. Yleensä en pidä itseäni erityisen saunaihmisenä, mutta kyllä ulkosauna pellon reunalla on jotain, mitä täällä kaupungissa tulee kaivattua. Ainakin tuon äsköisen seitsemän tunnin bussissa istuskelemisen jälkeen.

Matkalla tuli muuten huomattua kuinka syksy vähitellen hiipii tänne taas. Hieman hassua, että puut kellastuu ja lämpötila on jotain + 20

Tove100

Minun tyyliä ja erityisesti vaatteita, joita suunnittelen luonnehditaan useimmiten todella yksinkertaisiksi. Ja tottahan se on. En pidä kovinkaan omimpana tyylinä glitterikoristeita ja runsautta. Selkeät linjat ne olla pitää. Kuitenkin, kun tanssipukujen kanssa olla tekemisissä niin mennään mukavuusrajojeni ulkopuollelle, täysin. Tänäin nimittäin tuli sellaiset seitsemän tuntia pelkästään koristeltua. Ja pakko on myöntää, että se oli oikeastaan todella mukavaa.

Töiden jälkeen hyppäsimme Riikan (luokkakaverin, joka on myös työssäoppijana TTK:ssa) kanssa metroon ja suuntasimme nokan kohti keskustan hulinaa tarkoituksena mennä katsomaan Tove 100 -näyttely. Aika moni muukin oli ajatellut tehdä samoin ja odottelu aikaa kertyi sellaiset mukavat 45 minuttia jonossa, joka olisi hyvin voinut olla esim. keikkalippujono. Niin pitkä se oli.

Näyttely oli kyllä täysin jonottamisen arvoinen - sen verran muumifani olen. Oli jännä nähdä kuinka oman lapsuuden sankarit esiintyivät taidoikkaissa tauluissa. Myös kävijöiden ikähaitari oli mielenkiintoinen: jonosta löytyi alle kouluikäisistä eläkeläisiin.

Ja täällä nyt oon

Kaksi ensimmäistä päivää on hurahtanut vauhdilla ohitse. Eilinen meni hieman ihmetelessä ja tutustuessa uuteen paikkaan, ihmisiin ja projekteihin, mutta tänäin on tullut huristeltua jo mekkoa kasaan. Hieman on erilaista työskennellä kilpatanssipukujen kuin koulusta tuttujen käyttövaatteiden parissa. Tuntuu, että vain mielikuvitus on rajana ja kaikki saa hieman kimaltaa, myös ompelijan vaatteet paljettien irrottamisen jälkeen.

Itse olen aina ajatellut olevani tottunut siihen, että ihmisiä pyörii koko ajan ympärillä. Koulussakin, kun meitä voi olla helposti kolmisenkymmentä samaan aikaan työsalissa. Täällä se ihmispaljous tuntuu jotenkin erilaiselta. Ompelimossa tuntuu kulkevan paljon ihmisiä edestakaisin. Tietysti osana syynä tuohon on se, että koko ajan tulee uusia kasvoja vastaan.

Asuinalueeni on ihan mukiin menevää. Enimmäkseen kerrostaloja, mutta ah! Meri on lähellä! Sitä kävin äskenkin ihailemassa iltalenkillä. Muumipeikon sanoin: "Meri, meri on tullut takaisin!"