torstai 18. syyskuuta 2014

Glamouria arjen keskellä

Voitte varmasti arvata, että sellainen pienimuotoinen jännityksenpoikanen kutkuttelee jo mitä lähemmäksi sunnuntai tulee. Viikko on pitänyt sisällään viimehetken hommia ja loppusilauksen tekemistä. Tänäin tuli nautittua koko alkusyksyn edestä glamouria, kun päästiin poikkeamaan studiolla ja näkemään asut oikeasti elementissään - tanssin pyörteissä.

Tähän asti on ehkä jotenkin ajatellut, että minä nyt ompelen tässä tuollaista mekkoa, eipä siinä sen kummempaaa. Nyt kuitenkin on nähnyt sen liikkeessä hienossa salissa musiikin ympäröidessä, alkaa vähitellen tajuta, että minähän olen tekemässä nyt sellaista vaatetta, jonka koko Suomi tulee sunnuntaina näkemään. Paineita, paineita :D

Ja koska mekoista ei voi koskaan saada tarpeeksensa, viikon kulttuuriteoksi nousi Helsinki dresses -näyttely. Se sisälsi suomalaisen puvustajan tekemiä asuja, joiden inspiraation lähteenä on ollut Helsingin rakennukset. Asut oli tosi mielikuvituksellisia ja oikeasti niistä oli tunnistettavissa lähtökohtarakennukset.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti